Perjantai-ilta

Kirjoitellessani tätä postausta kuuntelen kotoisia ääniä makoillessani sängyssä. Koiran kuorsaus kuuluu lattialta sängynpäädystä ja miehen kuor… öh, ”hengitys” vierestä. Jos nämä äänet olisivat hieman hiljaisempia, kuulisin myös pikkuneidin tutin lupsutuksen pinnasängystä. Tunnen onnea saadessani kuulua tähän joukkoon. Minun perheeni.

Huomenna, tai oikeammin tänään, onhan kello jo yli puolen yön, neidille annetaan nimi. Nimi ei ole yllätys vieraille, kirjasimme sen myös ristiäiskutsuun. Iltapäivä ja ilta meni ristiäisvalmisteluissa. Huomenna juhlitaan! Aamulla tosin valmistelut jatkuvat hieman, tekemämme voileipäkakut täytyy vielä koristella, kukat täytyy hakea kukkakaupasta ja kakku konditoriasta. Lisäksi juhlapaikka täytyy järjestää. Muuten olemmekin valmiina. 

Viime sunnuntaina myös ystäväni synnytti. Innolla odotan uuden tulokkaan tapaamista. Odotan innolla myös äiti ja vauva -treffejä, joita varmasti pidämme tiuhaan tahtiin. Tule pian kevät, niin pääsemme vaunuilemaan yhdessä auringonpaisteeseen!

– Kaisa

Aurinkoa ja banana breadia

Ensimmäinen kevätkuukausi on alkanut! Iloa ei vähentänyt edes se, että bebe nukkui hieman heikommat yöunet, nukahtaen 23.40 ja heräten 2.50 syömään. Tämän jälkeen bebe heräsi miehen lähdettyä töihin syömään vähän vajaa kuusi ja sängystä noustiin ylös aikaisemmin kuin pitkään aikaan, noin puoli yhdeksän maissa. Aurinko paistoi hetkittäin niin ihanasti heti aamusta, että en malttanut odottaa vaunulenkille lähtöä. Lisäksi mielen sopukoissa kolkutti huono omatunto koiran lenkityksestä viime aikoina.

Yhden maissa päästiin ulos, beben jo vetäessä sikeitä vaunuissa. Koiran into ulkona olosta oli mahtavaa katseltavaa, ja kieltämättä itsekin iloitsin sopivasta viidestä pakkasasteesta ja siitä, että aurinkolasit sai laittaa naamalle. 

Äsken innostuin vielä leipomaan, kun hedelmävaasissa oli muutama uhkaavasti tummuva banaani. Olen jo pidemmän aikaa halunnut itse testata Banana breadia. Kakun tein Hellapoliisin banaanikakun ohjetta mukaillen. Lopputulosta emme vielä ole päässeet testailemaan, mutta ainakin taikina maistui herkulliselta!

– Kaisa

Mikä päivä?

Konkreettisin asia, mistä huomaa äitiysloman muuttuneen jo osin arjeksi, on se ettei päivistä pysy kärryillä. Eilen keskiviikkona olin vakuuttunut siitä, että on tiistai ja myös viime viikolla sekosin arkipäiväistä. Mies nauraa, eikä oikein ymmärrä miten sekoilen päivissä. Viikot myös hurahtavat ohi pikavauhtia. Kohta ollaan jo maaliskuussa!

Odotan kevättä ja kesää innolla. Odotan sitä, että ulos mennessä ei tarvitse laittaa päälle montaa kerrosta vaatteita ja aurinko on näkyvissä muulloinkin, kuin kurkistaessaan pilviverhon takaa. Odotan myös sitä, että kotimaisia marjoja voi ostaa torilta ja, että takapihan puutarhaa saa taas alkaa hoitamaan.

Kesäsuunnitelmiakin on jo alkanut muodostumaan. Jos suunnitelmat toteutuvat, tulee pikkuneidin ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautumaan Espanjaan!

– Kaisa

Neljä viikkoa

Pikku neiti on jo neljän viikon ikäinen! Minulta on kysytty usein, että onko tyttö kasvanut paljon. Olen vastannut, ettei kasvua tai painonnousua ole huomannut oikeastaan kuin beben vaatteiden väljyyden vähentymisestä. Tänään neuvolassa tehty mittaus ja punnitus kuitenkin todisti kehitystä tapahtuneen; neidin paino on noussut reilun 400 grammaa sairaalasta kotiutumisen jälkeen ja pituuttakin on tullut melkein neljä senttiä!

Kaksi viimeistä yötä on mennyt hienosti. Neiti on tosiaan osoittautunut iltakukkujaksi, ja nukahtaminen illalla on ollut hieman haasteellista. Unen lahjat on neiti kuitenkin perinyt äidiltään (ainakin mieheni mukaan), sillä nukahdettuaan neiti nukkuu helposti viisi, jopa kuusikin, tuntia putkeen. Ja sehän kelpaa vanhemmille!

Pitkien yöunien lisäksi iloa tuo puhdas, siivottu koti ja se, että tänään on perjantai, mikä tarkoittaa viikonlopun alkua. Saadaan olla koko perhe yhdessä seuraavat kaksi päivää. Lisäksi mies lupasi viedä minut tänään syömään ihan kahdestaan. Pikkuneiti menee siksi aikaa hoitoon mummon ja ukin luokse. 

– Kaisa

Arki

Arki on nykyään aika ihanaa. Pitkiä aamuja kylki kyljessä beben kanssa, päiväunia sylissä ja pieneen ihmeeseen tutustumista. Välillä mukaan mahtuu toki myös kitinää ja muita harmituksia, kuten eilen koiran oksennusta olohuoneen matolla.

Kaksi päivää kotiäitiyttä takana, kun mies palasi isyyslomalta töihin torstaina. Hyvin on mennyt. Neiti on toistaiseksi ollut päiväsaikaan rauhallinen, ja antanut äidillekin omaa aikaa, joten suihkuunkin on kerennyt neidin ottaessa torkkuja Tripp Trappin vauvakaukalossa. Pahimmat kitinätkin on säästetty ilta-aikaan. Muutenkin neiti on osoittanut taipumusta illan virkuksi ja aamun torkuksi, tullee siinä äitiinsä.

Odotan säiden paranevan, jotta päästään beben ja koiran kanssa vaunuilemaan! Tämän päivän sää antaa jo vähän toivoa paremmasta. Toistaiseksi ei olla päästy vielä paljon ulkoilemaan, kun ilma on viimepäivinä ollut niin kurja. Toivottavasti alkava viikko olisi edellistä vähäsateisempi.

– Kaisa

Neiti tuli maailmaan

Pikkuneidin tuloa ei lopulta jouduttu odottamaan kauaa lasketun ajan jälkeen. Illalla rv 40 + 1 synnytys alkoi ennalta varoittamatta suht’ kovilla supistuksilla ja rv 40 + 2 aamuyöllä neiti syntyi. Synnytys tuntui, varsinkin nyt jälkeenpäin miettiessä, nopealta sillä ensimmäisten supistusten tuntumisesta lapsen syntymään ei mennyt kuin reilu kuusi tuntia. Lopputuloksena meille syntyi maailman suloisin pikkutyttö.

Sairaalassa vietimme kolme päivää, joka tuntui varsin sopivalta ajalta. Meillä oli perhehuone, joten tytön isäkin sai olla luonamme yötä päivää. Kolmen päivän jälkeen seinät alkoivat jo kaatua tuoreen isän päälle, ja lupa kotiinlähdölle tuli passeliin aikaan. Itseäni kotiinlähtö hieman jännitti, sillä olihan se helppoa kun kätilöiltä sai apua mihin vuorokaudenaikaan tahansa pelkällä napin painalluksella.

Elo kotona on kuitenkin sujunut hyvin. Niin hyvin jopa, että päivät tuntuvat menevän vilahduksessa. Uskomatonta, että kohta vauvan syntymästä on kolme viikkoa ja miehen isyysloma loppuu, ja hän joutuu palaamaan töihin. Se onkin tämän äidin seuraava koettelemus; kuinka selviänkään päivät yksin kotona kolmiviikkoisen pikkuneidin kanssa?

-Kaisa

Laskettu aika

Ja niin koitti lasketun ajan päivä, eikä vauva vieläkään ole osoittanut mitään merkkejä halusta tulla masun ulkopuolelle. Alunperin jännitin, ettei vauva vaan syntyisi joulukuun puolella, vaikka arvelin itse syntymäpäiväksi tammikuun ensimmäisen viikon torstaita. Väärässä olin!

Tänään oli siis laskettu aika ja huomenna menen yliaikakontrolliin, jossa sitten selvinnee miten homma jatkuu. Tänään neuvolassa vauvan sydänäänet todettiin hyviksi, ja muutenkin kuntoani kehuttiin. Olen voinut ihan loppuun asti tosi hyvin, eikä vielä oikein tunnu mitenkään erikoiselta; sen johdosta en jotenkin osaakaan jännittää koko lähenevää synnytystä. Ehkä hyvä niin. 

Vauvaa varten meillä on kaikki jo valmiina. Tule siis heti kun olet itse valmis!

– Kaisa

Vuodenvaihteen mietteitä

Paljon on tapahtunut kevään jälkeen, jolloin viimeksi kirjoittelin. Odotettu kesä tuli, kesäloma vietettiin Suomea autolla kierrellen, Virossa reissaten ja kotona nautiskellen. 

Puutarhan sato ei ollut täysin odotusten mukainen, koska säät olivat, no mitä ne nyt olivat. Chilit ja tomaatit olisivat vaatineet kunnon kasvihuoneen menestyäkseen. Yrtit ja kesäkurpitsa sen sijaan viihtyivät takapihallamme, ja niiden tuotoksista päästiin nauttimaan ihan mukavasti. Puuttuvan lämmön johdosta into puutarhan hoitoon kuitenkin hieman lopahti loppukesästä, jolloin puutarha olisi varmasti vaatinut eniten huomiota. No, ensi kesänä sitten uusi yritys, toivottavasti sää on suotuisampi kun menneenä kesänä.

Suurin pieni mullistus, joka ilmoitti tulostaan elämäämme vuonna 2015 on kuitenkin vielä masussani kasvava vauva! Loppumetreillä ollaan odotuksen suhteen, laskettuun aikaan on reilu kolme viikkoa. Vaikka viimeksi neuvolassa käydessä lääkäri totesi, ettei merkkejä synnytyksen käynnistymisestä ennen laskettua aikaa ole, uskon sen kuitenkin koittavan ennemmin kuin myöhemmin! Saa nähdä, kumpi voittaa ennustuksellaan, moderni lääketiede vai intuitioni. Koittaa synnytys milloin hyvänsä, odotamme sitä jo jännityksellä, joskin rauhallisin mielin. 

Vuosi 2016 tullee siis eroamaan hyvin paljon vuodesta 2015 ja kaikista sitä edeltävistä. Ajatuksena onkin kirjailla blogiin muistiin tuntemuksia elämän ehkäpä suurimman muutoksen tullessa elämäämme. Tästä se lähtee!

Kaisa

Kolmas

Tänään on YK:n onnellisuuden päivä, jonka tavoitteena on keskittää huomiomme onnellisuuden ja hyvinvoinnin tärkeyteen. Kuinka sopiva päivä tähän kevääseen!82306

Aiemmin keväällä asetin tavoitteeksi arjesta nauttimisen. Happiness is not a destination. It is a way of life – sopii siis paremmin kuin hyvin tämän vuoden teemaan. Ei ne viikonloput ja lomat, vaan arjen pienet ilot.

Tällä viikolla minulle on tuottanut iloa mm. aurinkoiset päivät, chilin taimien siirto uusiin ja suurempiin kasvatusastioihin, takapihan paviljongin kangaskaton uusimisen hoitaminen (Vihdoinkin!) ja onnellisen ja innokkaan koiran ilon seuraaminen, kun maa on sulanut ja uudet tuoksut ovat tulleet esille lumien kadottua. Olen myös muistanut nauttia näistä hetkistä kiireen keskellä. Hyvä minä!

Kaisa

Katso lisää http://www.ykliitto.fi/tapahtumat/onnellisuuden-paiva

Happiness kuva täältä.

Kevään merkkejä

Aurinko on tullut takaisin! Aamulla ennen seitsemää töihin lähtiessä oli vielä hämärää, mutta jo matkalla valo alkoi silmin nähden lisääntyä. Puolen päivän aikaan riemullani ei ollut rajoja, kun aurinko häikäisi silmiä ikkunan läpi. Kotiin tullessa aurinkolasit silmilläni ajaessani huomasin, että Turun tielle oli muutettu kesänopeusrajoitukset. Selvittiin siis tästäkin talvesta!

Kevään merkkejä.
Kevään merkkejä.
Viikonloppuna stressitaso oli matalalla. Lauantaina olin pitkästä aikaa yksin kotona. Poikaystävän tutkiessa ystävänsä kanssa ensin golf-messujen ja myöhemmin Kallion kuppiloiden tarjontaa, vietin laatuaikaa kotona yhdessä koiran kanssa. Pestiin pyykkiä, tyhjennettiin tiskikone, järjesteltiin kotia, leviteltiin lunta takapihalla lumen sulamisen nopeuttamiseksi ja otettiin torkut sylikkäin keskellä päivää. Nautittiin vain olemisesta. Muistin taas millaisia lauantaipäivät usein ennen olivat. Vaikka yksin vietetty aika on ihanaa sekin, oli illan tullen jo aikamoinen ikävä koko päivän erossa olon jälkeen toista.

Sunnuntaina leivoin pitkästä aikaa. Helpon kaavan kautta toki, tein kaksi piirakkaa poikaystävän vanhempien visiittiä varten. Meillä jään usein keittiössä toisen innokkaan ja taidokkaan kokin jalkoihin, mikä arkena onkin enemmän kuin ok. Kuitenkin ajan kanssa ja inspiraation iskiessä kokkaus, ja etenkin leivonta, on mitä parhainta ohjelmaa sunnuntaipäivälle.

Otin myös askeleen kohti aikaansaamista; laitoin tiedustelun alkukesästä pidettävästä koirakoulusta. Aktivointia ja yhdessäoloa minulle ja koiralle. Vastauskin tuli jo, ja meidät on vahvistettu osallistumaan. Mahtavaa, nyt voin vetää ensimmäisen viivan siihen kuvitteeliseen tukkimiehen kirjanpitoon, johon merkkaan kaikki tämän vuoden (pienetkin) onnistumiset!

Kaisa