Neljä viikkoa

Pikku neiti on jo neljän viikon ikäinen! Minulta on kysytty usein, että onko tyttö kasvanut paljon. Olen vastannut, ettei kasvua tai painonnousua ole huomannut oikeastaan kuin beben vaatteiden väljyyden vähentymisestä. Tänään neuvolassa tehty mittaus ja punnitus kuitenkin todisti kehitystä tapahtuneen; neidin paino on noussut reilun 400 grammaa sairaalasta kotiutumisen jälkeen ja pituuttakin on tullut melkein neljä senttiä!

Kaksi viimeistä yötä on mennyt hienosti. Neiti on tosiaan osoittautunut iltakukkujaksi, ja nukahtaminen illalla on ollut hieman haasteellista. Unen lahjat on neiti kuitenkin perinyt äidiltään (ainakin mieheni mukaan), sillä nukahdettuaan neiti nukkuu helposti viisi, jopa kuusikin, tuntia putkeen. Ja sehän kelpaa vanhemmille!

Pitkien yöunien lisäksi iloa tuo puhdas, siivottu koti ja se, että tänään on perjantai, mikä tarkoittaa viikonlopun alkua. Saadaan olla koko perhe yhdessä seuraavat kaksi päivää. Lisäksi mies lupasi viedä minut tänään syömään ihan kahdestaan. Pikkuneiti menee siksi aikaa hoitoon mummon ja ukin luokse. 

– Kaisa

Neiti tuli maailmaan

Pikkuneidin tuloa ei lopulta jouduttu odottamaan kauaa lasketun ajan jälkeen. Illalla rv 40 + 1 synnytys alkoi ennalta varoittamatta suht’ kovilla supistuksilla ja rv 40 + 2 aamuyöllä neiti syntyi. Synnytys tuntui, varsinkin nyt jälkeenpäin miettiessä, nopealta sillä ensimmäisten supistusten tuntumisesta lapsen syntymään ei mennyt kuin reilu kuusi tuntia. Lopputuloksena meille syntyi maailman suloisin pikkutyttö.

Sairaalassa vietimme kolme päivää, joka tuntui varsin sopivalta ajalta. Meillä oli perhehuone, joten tytön isäkin sai olla luonamme yötä päivää. Kolmen päivän jälkeen seinät alkoivat jo kaatua tuoreen isän päälle, ja lupa kotiinlähdölle tuli passeliin aikaan. Itseäni kotiinlähtö hieman jännitti, sillä olihan se helppoa kun kätilöiltä sai apua mihin vuorokaudenaikaan tahansa pelkällä napin painalluksella.

Elo kotona on kuitenkin sujunut hyvin. Niin hyvin jopa, että päivät tuntuvat menevän vilahduksessa. Uskomatonta, että kohta vauvan syntymästä on kolme viikkoa ja miehen isyysloma loppuu, ja hän joutuu palaamaan töihin. Se onkin tämän äidin seuraava koettelemus; kuinka selviänkään päivät yksin kotona kolmiviikkoisen pikkuneidin kanssa?

-Kaisa